Vuonna 2025 tehtiin retki Tammenmyllyn ennallisetulle koskelle Rutajoella sekä Kivisuon kurssikeskukselle ja ennallistetun Kivijärven alueelle

Yhdistyksen kesäretki 27.5.2025 tehtiin Leivonmäen lähimaastoon ennallistetulle Rutajoen Tammenmyllyn alueelle, joka oli ennen ennallistamista padottu. Nykyisin alueella on ennallistettu koski. Kohteen esitteli Keski-Suomen Ely-keskuksesta Joonas Pysäys ja tilanomistaja Heikki Ruuska. Paikalla oli 4 yhdistyksen aktiivia. 

Heinäkuussa 22.7 järjestettiin luontoretki Kivisuolla ennallistetulle Kivijärvelle, jota esitteli Ely -keskuksen asiantuntija Tomi Hakkari. Vedenpinta on nostettu ennallistamalla veden virtausta ja vähitellen matala vesialue palautuu luontaiseen tilaansa. Kivisuilta on nostettu turvetta 1940 -luvulta 1950 luvulle saakka, jolloin turve kuljetettiin Rutalahden kautta vesiteitse Heinolaan jatkokäyttöön. Lea-Elina Nikkilä kertoi Kivisuon kurssikeskuksella rakennusten ja alueen historiasta. Päärakennus juhlasaleineen on arkkitehti Erkki Huttusen käsialaa. Myöhemmin rakennettu konehalli ja paja ovat ovat nykyisin yksityisen yrityksen käytössä.  Kurssikeskus on ollut Työtehoseuran, Ammattien edistämislaitoksen ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän oppilaitoksena. Päärakennus ja asutolat ovat olleet tyhjillään 1990 -luvulta lähtien. Tilaisuuteen osallistui 14 henkeä.

Kuvassa Tomi Hakkari esittelee Kivijärven ennallistamisprojektia, jonka on toteuttanut Keski-Suomen Ely -keskus..

Tammenmyllyn koski ennallistettuna kesällä 2025


HOIDAMME HAAPALAHDEN KOSTEIKON LINNUNPÖNTTÖJEN JA -PESIEN KUNTOA JA PUHDISTUSTA

Kansallispuiston ystävät kutsuu vapaaehtoisia osallistujia linnunpönttöjen puhdistukseen syksy- ja talvikaudella 2025-2026. Puhdistus on osa sopimusta, jonka olemme solmineet Neova Oy:n kanssa, Haapalahden kosteikon lintutornin ympärillä olevien tekopesien ja pönttöjen hoidosta. Linnunpönttöjä on noin 70 kpl ja tekopesiä 5. Hoitotoimet ajoitetaan lokakuulle ja maaliskuulle. Pönttöjen puhdistamistyöhön apuvälineitä ovat akkuporakone, hansikkaat ja kauha/harja. Myös tikkaille on  kiivettävä.

Seuraavaa talkoopäivää on erikseen ilmoitettavana päivänä lokakuussa 2025. Tapahtuman kesto klo 9-14 - kokoontuminen Haapatornilla.
Ilmoittautumiset talkoisiin varapuheenjohtaja Risto Nykopp risto.nykopp@gmail.com
TERVETULOA
 MUKAAN!

VUOSI 2024

Teimme jäsenretken Hartolaan 3.7 ja Visit Jyväskylän matkailujohtaja Susanne Rasmus piti esitelmän kokemuksistaan kansallispuistomatkailusta 23.7 kotiseututalo Simolassa


Ke 3.7 lähdimme kesäretkelle Hartolaan Leivonmäen Teboilin pihasta klo 9 kimppakyydeillä. Retki oli omakustanteiden. Hartolassa tutustuimme Tainionvirran maisemissa Ekonpolkuun (n. 3,5 km), jota on kehitetty viime vuosina osana Hartolan Kuninkaanpolut -hanketta. Lähtö kävelylle oli Jokirannasta (Rantatie 3), vanhan suojeluskuntatalon pihasta, joka on Itä-Hämeen museon naapurissa. Retken jälkeen kävimme syömässä omakustanteisesti läheisessä Kuninkaanportissam mutta halutessaan sai ottaa myös omat eväät mukaan. Tämän jälkeen oli tutustuminen Taidesalonki Talvion taidenäyttelyyn ja opastettu kierros laajaan Itä-Hämeen museoon. Paluumatkalle pääsimme joustavasti klo 15-16 välillä.


23.7.2024 klo 18 Visit Jyväskylän matkailujohtaja Susanne Rasmus loi näkymiä kansallispuistomatkailuun ja Leivonmäen kansallispuiston mahdollisuuksiin paikallisen elinvoiman kasvattajana. Leivonmäkiviikon esitelmä oli kotiseututalo Simolassa.


Metsän laulajaiset Suomen luonnon päivänä la 31.8 ja Joutsan Marttojen kanssa yhteinen sienitapahtuma la 14.9

LA 31.8.2024 Suomen luonnon päivänä klo 13-15 oli Metsän laulajaiset Harjujärven puolikodalla. Lauluryhmä Karpalot esiintyi Sinikka Lahden johdolla ja Pekka Aarnion harmonikan säestyksellä sekä lisäksi lauloimme yhteislauluja. Paikalla oli noin 60 henkeä. Tarjolla oli nokipannukahvit ja pullaa!


LA 14.9.2024 järjestimme Sienitapahtuman yhdessä Joutsan Marttojen kanssa Harjujärven puolikodalla. Olimme saaneet sieniasiantuntija Marjut Hilskan Suomen Latu ry:stä tunnistamaan sieniä ja kertomaan niiden käyttämisestä ja säilömisestä. Tapahtumassa Martat antoi työnäytöksen sienien valmistamisesta muurikkapannulla. Pöytä oli katettu erilaisilla Marttojen valmistamilla sienipiirakoilla, marjahilloilla ja kahvileivonnaisille. Tapahtumaan osallistui noin 70 henkeä. Nokipannukahvit keitti Leky ry. ja kahvileivät tarjosi Martat.

Öinen linturetki kokosi parikymmentä osallistujaa

Toukokuun viimeisenä ja kesäkuun ensimmäisenä yönä olimme kehrääjän jäljillä Leivonmäen Harjujärven maisemissa. Retken ohjasi yön pimeimpinä tunteina BirdLide Suomen Heikki Helle Jyväskylästä. Retki oli menestys osanottajamäärän suhteen, paikalle kerääntyi liki 20 lintuharrastajaa, mutta kehrääjästä ei kuultu sirahdustakaan. Muita luonnon eläviä, kuten sammakoita ja vaskitsa kohdattiin, ja lisäksi kuultiin mm. rastaita, punarintaa ja leppälintua. 

Tuskin kuitenkaan kukaan oli kovin pettynyt. Ihana vuodenaikaan nähden lämmin sää, +16 alimmillaan, valkea yö ja ajoittainen sykähdyttävä hiljaisuus ja hyttysten taukoamaton ininä ympäröi kulkijoiden matkaa. Osa retkeläisistä kiersi vielä ns. Kirveslammen lenkin ja ihaili usvaisia maisemia lintutornista. 

Kiitos kaikille mukana olleille!

Merja Olenius, puheenjohtaja

Turvepilarin paljastus Leivonportin pihalla 16.7.2023 klo 14 - avoin tilaisuus kaikille

Leivonportin pihalla piettiin sunnuntaina 16.7 klo 14 noin 3 -metrisen uuden turvepilarin paljastus. Suon tuhansia vuosia kestävästä synnystä ja historiasta kertovaa pilaria on voitu aikaisemmin ihastella Kirveslammen luontopolun parkkialueen vieressä. Tilaisuudessa oli kahvitarjoilu, musiikkia ja laulua. Tilaisuus oli kaikille avoin. Turvepilarin pystytyksestä on vastannut Joutsan kunta,  jolle esitämme sydämelliset kiitokset!

Retki Päijänteen kansallispuistoon 3.7.2023 jouduttiin valitettavasti perumaan huonon sään vuoksi.

 




Retket ja talkoot vuodelta 2022

Lekyn toimintakausi käynnistyi lintujen tarkkailun merkeissä Tornien taistossa la 7.5. klo 5-13


Kesäkuussa jatkoimme vieraslajien torjuntaa lupiinitalkoilla Selänpohjan pysäköintialueen tuntumassa 7.6. klo 9-11. Talkoolaisille oli luvassa pientä purtavaa, hyötyliikuntaa ja hyvää seuraa!

Metsän laulajaiset pidettiin Lintuniemen laavulla 2.7. klo 15 Tuulikki Strandenin johdolla!

Heinäkuun Leivonmäki-viikolla 18.-24.7. järjestimme jäsenretken Rutajärvelle ja lisäksi Hannele Korhonen piti ilmastonmuutos -aiheisen esitelmän Kotiseututalo Simolassa. 

Syksyllä oli kiinnostava Heikki Helteen vesilintu-aiheinen esitelmä Joutsan kirjastolla.